Suomen asema fotoniikan kärkimaana vahvistuu

Suomeen on perustettu uusi kovan tason tutkimukseen ja opetukseen keskittyvä fotoniikan instituutti. Instituutti toimii Itä-Suomen yliopistossa Joensuun kampuksella.

Joensuuhun on kehittynyt yksi Euroopan tärkeimmistä fotoniikan tutkimuksen ja yritystoiminnan keskuksista. Tutkimustoimintaa alalla on Itä-Suomen yliopistossa melkein kymmenen professuurin voimin ja sen maisteriohjelma kerää vuosittain paljon myös ulkomaalaisia opiskelijoita.

Ekosysteemin yrityksistä erityisesti Nanocomp on löytänyt voimakasta kasvua uudenlaisten, nanokoon optiikan komponenttien valmistuksessa. Myös japanilainen optiikka- ja kuvantamisjätti Olympus on mukana vasta Joensuussa käynnistetyssä laajassa spektriväriteknologian tutkimushankkeessa yhdessä Tekesin, Exel Compositesin, Abloyn ja Phillips-Medisizen kanssa.

Fotoniikan instituutin johtajana toimii professori Pasi Vahimaa ja johtoryhmän puheenjohtajana luonnon- ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani. Johtoryhmän muut jäsenet ovat professorit Jyrki Saarinen, Seppo Honkanen, Markku Hauta-Kasari ja Markku Kuittinen.

"Fotoniikkaa pidetään yhtenä aikamme merkittävimmistä mahdollistavista teknologioista, joka tulee seuraavina vuosikymmeninä muuttamaan kokonaisia teollisuudenaloja, terveydenhuoltoa ja arkea. Tutkimuksen painopiste on nyt siirtymässä kaupallistamiseen ja teollisiin valmistusmenetelmiin", professori Pasi Vahimaa kertoo.

Johtoryhmän lisäksi instituutille on nimitetty ohjausryhmä, joka toimii yrityssuhteiden rakentajana ja neuvoa-antavana elimenä. Ohjausryhmään kuuluvat yritysmaailman edustajina Tiedon johtoryhmän jäsen, johtaja Antti Vasara, Nokian kamerayksikön johtaja Eero Salmelin ja Abloyn varatoimitusjohtaja Jari Kervinen. Fotoniikan tutkimusta edustavat johtaja Pekka Savolainen (Tampereen teknillinen yliopisto), professori Harri Lipsanen (Aalto-yliopisto) sekä professori Pentti Karioja (VTT).

Myös Euroopan optiikan seura Saksasta Suomeen

Euroopan optiikan seura EOS siirtää päämajansa Joensuuhun. Aiemmin seuraa on johdettu Saksasta käsin.

Euroopan optiikan seura on tiedeseura, joka tukee optiikan kehittymistä ja tieteellisten saavutusten muuttamista erilaisiksi käytännön sovelluksiksi. EOS toimii kattojärjestönä kansallisille optiikan seuroille koko Euroopassa. Seura on yhteistyöfoorumi kaikille optiikan parissa työskenteleville yrityksille, tutkimuslaitoksille, kouluille, organisaatioille ja yksityishenkilöille.

Lisätietoja:

Juha Purmonen
Joensuun fotoniikkaklusteri
puhelin: 050 354 3832 sähköposti: juha.purmonen @ carelian.fi

Pasi Vahimaa
professori, Itä-Suomen yliopisto
puhelin: 050 400 1594 sähköposti: pasi.vahimaa @ uef.fi